Tapani Lausti

Aseellisten yhteenottojen riehuessa Ukrainassa monissa maissa – etenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa – käydään armotonta Venäjän vastaista kampanjaa. Ymmärrettävästi Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut laajan kansainvälisen tuomion. Tuomiota ei ole lieventänyt monien amerikkalaistenkaan kommentaattoreiden huomiot Yhdysvaltain käyttäytymisestä Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen maailmassa oli yleisemminkin vallalla käsitys, jonka mukaan Naton laajentaminen itään olisi typerä provokaatio Venäjää kohtaan.

Mutta miten kävikään. Ensin lännessä vallitsi yksimielisyys, jonka mukaan Kylmän sodan loppuminen olisi auttanut uudenlaisen kansainvälisen yhteishengen syntyä. Mutta pian sen jälkeen, kun oli sovittu ettei Natoa enää laajenneta, alkoi päinvastainen prosessi.
Yksi monista amerikkalaisista kommentaattoreista, jotka ovat analysoineet Yhdysvaltain reaktiota Kylmän sodan päättymiseen, on veteraanijournalisti Chris Hedges. Hän huokaisee: ”Miten naiiveja me olimmekaan. Sotateollisuudella ei ollut aikomustakaan vähentää vaikutusvaltaansa ja voittojaan. Se alkoi miltei välittömästi rektyroda entisen kommunistiblokin maita Euroopan Unioniin ja Natoon.”
Naton laajentuminen eteni siis vääjäämättömästi kohti Venäjän rajaa. Hedges toteaa, että Naton laajentumisesta tuli nopeasti miljardivoittojen lähde. Kylmässä sodassa voittoja ahmineet yritykset heittäytyivät innolla mukaan. Hedges huomauttaa, että jos Venäjä ei olisi suostunut taas olemaan vihollinen, sitä oli painostettava tähän rooliin. Näin olemme ajautuneet uuteen Kylmään sotaan.ja viimein Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan.
Washingtonin poliittiset päätöksentekijät tiesivät hyvin, mihin tämä kaikki oli johtamassa. Mutta he eivät välittäneet seurauksista, koska mahdolliset ihmisuhrit eivät heitä säikäytä. Sodat ja konfliktit ovat osa amerikkalaisen eliitin maailmankuvaa. Itäisen Euroopan horjuttaminen oli kenties geopoliittisesti merkityksetöntä, mutta sotateollisuuden liikevoitot olivat tärkeämpiä. Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat ilmeisesti tietoisia Venäjän hyökkäysaikeista ja sodan puhkeaminen innostikin monia Washingtonin haukkoja

Aseita, mutta ei rauhaa...

Tässä asetelmassa Länsi uskotteli Ukrainalle, että he pääsisivät pian Naton sotilaalliseen suojelukseen. Sittenhän kävi ilmi, ettei tällaisella puheella ollut katetta. Ukrainalaisille uskoteltiin, että mitä sotaisammaksi Venäjän asenne kehittyisi, sitä todennäköisemmin Nato tulisi apuun. Niinpä Ukrainan hallitus ärsytti toimillaan Kremliä uskoessaan olevansa Naton suojeluksessa. Aseita kyllä toimitettiin, mutta näinhän ei rauhaa saada aikaan.Venäjän vastaiset fasistit saivat myös olla Ukrainan armeijan riveissä ja jatkaa sisällissotaa etnisesti venäläisiä kansalaisia vastaan Donbasin alueella.
Amerikkalaisten haukkojen kyynisyys ei tainnut oikein päästä monien suomalaisten tajuntaan. Lapsenusko amerikkalaisten ”demokratiaan” ja ”läntisiin arvoihin” istui syvästi monien suomalaisten maailmankuvassa, Maailman olojen horjuessa turvaa alettiin etsiä sieltä, missä horjuttajia riitti, siis Natosta. Kyllähän Moskovastakin löytyy sotaintoilijoita. Venäläisten ei tietenkään olisi ollut pakko hyökätä Ukrainaan, mutta samaa piittaamattomuutta ihmisuhreihin löytyy yhtä hyvin Moskovasta kuin Washingtonista.
Siinä missä ukrainalaiset luottivat Naton apuun, monet suomalaiset etsivät mielessään turvaa maailman vaarallisimpiin kuuluvalta valtiolta, jolle maailmanpolitiikka on konflikteja ja sotaa. Amerikkalaiset ovat tehneet selväksi muulle maailmalle, etteivät kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet heitä sido. Natoon turvautuminen on näin uskomatonta sinisilmäisyyttä. Suomen turvallisuuden tulisi perustua uskoon omaan kansainvälisoikeudelliseen vakauteen, oman maan demokratiaan ja ihmisoikeuksiin, Suomi ei ole Ukrainaan verrattava valtio, sillä Ukrainan ja Venäjän historialliset suhteet eivät ole rinnastettavissa Venäjän ja Suomen suhteisiin.

Sotarikollisia Yhdysvalloissa ja Venäjällä

Toki Venäjän hallituksen toimet on tuomittava, mutta vihaa ei pidä ulottaa tavallisiin venäläisiin. Asenteita voisi kirkastaa tarkastelemalla Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien maailmanpoliittista roolia, Lainaan taas Chris Hedgesiä: ”Joe Biden leimaa Vladimir Putinin sotarikolliseksi, vaikka Biden itse halusi Irakin sotaa ja tiukasti kannatti 20 vuoden hävitystä Lähi-idässä. Tämä on jälleen yksi esimerkki Yhdysvalloissa vallalla olevasta tekopyhästä moraalisesta teeskentelystä. On epäselvää, miten kukaan voi saada Putinin oikeuteen sotarikoksista, sillä Venäjä sen enepää kuin Yhdysvallat eivät tunnusta Haagin kansainvälistä rikostuomioistuinta, Mutta kyse ei ole oikeudesta. Bidenin tapaiset poliitikot eivät ota vastuuta oman maansa täysin dokumentoiduista sotarikoksista. He korostavat omia moraalisia hyveitään solvaamalla vastustajiaan. He tietävät, että Putinin saaninen oikeuteen on mahdotonta. Ja sama pätee heihin itseensä.”
Amerikkalaisille pätöksentekijöille sopi hyvin kansalaisten huomion kiinnittyminen uusiin konflikteihin. Yhdysvaltain yhteiskunnalliset olot olivat alkaneet olla jännitystilassa. Maa on itse asiassa sisäisesti syvien kouristusten vallassa. Politiikkaan on noussut väkivallastakin innostunutta äärioikeistolaista ainesta. Monet amerikkalaiset tarkkailijat puhuvat jo esi-fasismista. Radikaaleimmat ennusteet sanovat, että se mitä on jäljellä amerikkalaisesta demokratiasta, luhistuu muutaman vuoden sisällä.
Amerikkalaisen ”demokratan” ihailijoilta on jäänyt huomaamatta, että Yhdysvallat on olennaiselta luonteeltan sotatalous. Sen voima kumpuaa sotatarviketeollisuudesta, tämän edustajista kongressissa, hengenheimolaisista Wall Streetin rahamaailmassa, erilaisista äärioikeistolaisista ajatushautomoista ja suuryhtiöiden hallitsemista joukkotiedotusvälineistä.

Konflikteja ja sotaa...

Tämä on Chris Hedgesin mukaan johtanut siihen, että Washingtonissa kansainvälisiä suhteita ja ulkopolitiikkaa hahmotetaan vinoutuneella maailmankuvalla, missä konfliktit ja sodat hallitsevat suunnittelua ja päätöksentekoa. Yhdysvallat on näin alinomaa syyllistynyt rikollisiin aggressioihin ja väkivaltaisiin puuttumisiin toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Tämä todellisuus on valtamedian avulla istutettu amerikkalaisten mieliin, olkoonkin, että viime aikoina maahan on levinnyt tyytymättömyyttä sotapolitiikkaa kohtaan. Naton avulla Euroopan johtajat on enimmäkseen alistettu Yhdysvaltain geopoliittisille tavoitteille, olkoonkin, että viime aikoina julkisuuteen on ilmaantunut epäilyjä amerikkalaisten kyvystä tai halusta ymmärtää eurooppalaisten etuja.
Monet eurooppalaiset haluavat Venäjän olevan osa Euroopan turvallisuusyhteisöä. Sotahysteria on kuitenkin ajanut Euroopan johtajia myötäilemään Washingtonin aloittamaa uutta Kylmää sotaa. Venäjään suunnataan nyt ”ennennäkemättömiä sanktioita”, kun se on laittomasti ja raa'asti hyökännyt Ukrainaan. Puheissa on kaivattu kansainvälistä yksimielisyyttä vastineeksi “Venäjän kasvavalle vihamielisyydelle”. Kansainvälinen journalisti ja kommentaattori Pepe Escobar sanoi ennen hyökkäystä Ukrainaan EU:n hokeneen, että ”jos toistuvat aggressiot Ukrainaa vastaan eivät lopu, seuraukset Venäjälle ovat hyvin vakavia”. Todellisuudessa tällaiset uhkaukset tulevat Yhdysvalloista Naton kautta. Käskyt tulevat hengessä, jolla Eurooppa alistetaan Yhdysvaltain imperiumin käskyvallan alle.

”Lasillinen ja hörönauru...”

Eurooppalaisissa kommenteissa aika yleisesti sivuutetaan Washingtonin päätöksentekijöihin iskostettu Kylmän sodan ideologia. Nyt tämä sotainto on alkanut mennä äärimmäisyyksiin ja uhoaa samanaikaisesti Venäjän, Kiinan ja Iranin suuntaan. Escobar sanoo, että tällaisen ajattelun lapsellisuus estää tarvittavat tilanneanalyysit, ”Ei voi muuta kuin nauttia lasillinen ja päästää hörönauru”, Escobar toteaa. Washingtonin sotaintoilijat eivät Escobarin mukaan myöskään ymmärrä, että EU-maat kärsisivät Lännen sanktioista enemmän kuin Venäjä. Niillä ajettaisiin Eurooppa syvään taloudelliseen kriisiin. On myös huomautettu, että mahdollisen sodan syttyessä. Venäjä ja Valko-Venäjä lopettaisivat kaasun ja muiden polttoaineiden tuomisen Ukrainaan. Ukrainan sotakoneisto romahtaisi viimeistään viiden päivän kuluttua. Sotaa on vaikea käydä keskinäisen riippuvuuden oloissa.

Yhdysvaltain joukkotiedotusvälineet ovat innolla mukana Venäjän ”uhkan” selostamisessa. Jo muutama vuosi sitten – siis ennen Ukrainan kriisiä -- edesmennyt amerikkalainen tutkiva toimittaja Robert Parry kirjoitti: “Että vakavasti otettava henkilö Yhdysvalloissa luennoisi muille maille kansainvälisestä laista olisi ajatuksena naurettava, ellei tällaista hurskastelua esiintyisi näin vakavissa oloissa. Jo vuosikymmenten ajan Yhdysvallat on asettunut kaiken oikeuden yläpuolelle ja päättänyt omin päin mitä maita tulee pommittaa ja keitä tulee surmata.

 
Arkisto: Chris Hedges: Nato: Vanäjä ja UKraina:Yhdysvallat

Finland  has a President and as a Prime Minister who seem to be very popular. Yet, there seems to be part of the population who is extremely doubtful of whether they are really capable to be able to understand the current state of world politics. The Russian attack in Ukraine they seem to be able to draw conclusions that are realistic in view of Finnish historical experience.

BBC:n salaista toimintaa kulissien takana

Kerroin hiljattain muisteloissani BBC;n suomenkielisen toimituksen perustamisen 80-vuotisseminaarista, Helsingissä Yleisradion tiloissa pidetyn seminaarin juhlapuhuja, BBC.n maailmanpalvelun päällikkö Jamie Angus kehui brittiläisen  yleisradioyhtiön riippumattomuutta. BBC:n virallisessa toimenkuvassakin sanotaan, että luottamus on yhtiön perusta. ”Olemme riippumaton, puolueeton ja rehellinen lähde”, meille kerrotaan.

Vuosia jatkuneet epäilyni näiden propagandististen luonnehdintojen totuudellisuudesta saivat taas vahvistusta  maailmalle levinneessä uutispommista, joka myötäili omia havaintojani. Amerikkalainen nettijulkaisu The Grayzone oli saanut analysoitavakseen asiakirjoja, joissa kerrottiin BBC:n salaisista puuhista kansainvälisen mielipideilmaston muokkaamiseksi.

Reuters-uutistoimisto yhdessä  BBC:n ja Bellingcat-mediaorganisaation kanssa on osallistunut salaisiin, Britannian ulkoministeriön rahoittamiin ohjelmiin ”Venäjän heikentämiseksi”. Tarkoituksena on ollut lietsoa ”asennemuutoksia” ja ”heikentää Venäjän valtion vaikutusvaltaa”, salaiset asiakirjat kertovat.
Työväenpuolueen entinen kansanedustaja Chris Williamson, joka on aiemmin yrittänyt selvittää näitä salaisia operaatioita, kommentoi julkisuuteen tulleita tietoja näin: ”Nämä paljastukset osoittavat, että kun brittikansanedustajat arvostelivat kovin sanoin Venäjää, brittiagentit käyttivät BBC:n ja Reutersin avulla menetelmiä, joista poliitikot ja media-kommentaattorit olivat syyttäneet Venäjää.” Williamson kertoi The Grayzonelle, että hänen yrittäessä tutkia näitä salaisia operaatioita, hänen tutkimuksensa törmäsivät viranomaisten argunentteihin kansallisesta turvallisuudesta.

Williamson kommentoi: ”BBC ja Reuters esiintyvät julkisuudessa kansainvälisten uutisten lahjomattomana, puolueettomana ja arvovaltaisena lähteenä. Nämä paljastukset ovat nyt kuitenkin vieneet pohjan näiltä uskotteluilta. Tällainen teeskentely vain vie lopunkin maineen auktoriteettipoliitikoilta ja yhtiömedian käskyläiskommentaattoreilta.”

The Grayzonen käyttämät paljastukset osoittavat, miten Reuters ja BBC – maailman suurimmat ja maineikkaammat uutispalvelut – ovat yrittäneet auttaa Britannian ulkoministeriön pyrkimyksiä mielialojen muokkaamiseksi Venäjällä, jotta Kremlin maailmankuvaa saataisiin heikennettyä, paitsi Venäjällä myös sen naapurimaissa.

Britanian ulkoministeriön salaiset projektit toterutettiin yhteistyössä mm. seuraavien mediaorgisaatioiden kanssa: Bellingcat, Meduza ja Mediazona. Viimeksi mainitun perustaja on Pissy Riot –liike. Amerikkalaisen rahan talutusnuorassa oleva Bellingcat oli ilmeisesti tukemassa Pohjois.Makedoniassa vuonna 2019 pidetyissä vaaleissa Nato-mielistä ehdokasta.

Operaatioista vastannut Zinde Network kehui perustaneensa YouTube.verkostoa Venäjällä ja Keski-Aasiass, Yhtiö sanoi myös kykenevänsä toiminnallaan aktivoimaan hallituksen vastausia mielenosoituksia Venäjällä. The Grayzone sanoo uusien asiakirjojen valaisevan Britannian kaltaisten Nato-jäsenten roolia Valko-Venälää vuonna 2020 puhjenneessa “värivallankumouksessa”. Niinikään operaatiot kytkeytyvät Aleksei Navalnyin kannattajien toimiin.

Näin he Grayzonen analyysit vahvistavat jälleen kerran epäilyksiä BBC:n puolueettomuudesta. Media Lensin tutkijakaksikko David Cromwell ja David Edwards ovat jo pitkään voineet osoittaa, että BBC:n journalismi perustuu paljolti olettamuksiin, jotka kritiikittömästi heijastelevat läntisten eliittien mielipiteitä. Julian Assangen perustana WikiLeaks taas on tuonut yleisön tietoisuuteen poliittiset vaikuttajat, jotka harjoittavat kulissien takana tavallisia kansalaisia vahingoittavaa politiikkaa. Tätä politiikkaa kaunistellaan (valtamedian suosiollisella avustuksella) korulauseilla, joissa vedotaan demokratiaan ja ihmisoikeuksiin.